maanantai 8. kesäkuuta 2009

RIMA kisat

Lauantaina olin kisaamassa Pennyn ja Pulun kanssa Riihimäellä. Pojat oli kyllä mukana mutta ainoastaan kommentaattorin roolissa.
Anne ja Nestori jäivät suosiolla kotiin kun minä pakkasin koirat asunto-autoon lauantaina ja suuntasin Riihimäelle.
Tarjolla oli Jalosen agi sekä hyppyrata ja mukavasti alkoi. Pulu hiipi takana toiselle esteelle ja siitä sitten ensiksi kielto ja hylätty perään kun vein tytön takaisin lähtöön. Penny pysyi hienosti lähdössä ja nyt jopa odotin kahden esteen takana niin kauan, että lopettaa räksyttämisen ja sitten sai heti lähtöluvan. Mentiin todella hyvin mutta minun käämit kärvähti A-esteellä. Nousu meni vielä hyvin mutta heti harjanteen jälkeen Penny loikkasi melkein minun syliini. Siitä paikasta takaisin autolle.
Hyppyrata oli mukava sellainen "jouheva". Pulu pysyi lähdössä ja todella hyvin liikkui ja irtosi hyvin. Itse asiassa niinkin hyvin että kun piti hypyn jälkeen mennä kepeille niin singahti putkeen. Osaksi oma virhe kun en katsonut minne oma kroppa näyttää. toisaalta putken pää oli piilossa joten sinne piti oikein yrittää.
Penny pysyi taas lähdössä ja tehtiin hyvää jälkeä. Ei ehkä niin hyvin irronnut kuin pulu mutta ehkä siksi juuri tehtiinkin nollavoitto supermiinuksella.
Nyt pidetään kisoista viikonloppu vapaata ja vähän treenaillaan sekä levätään. Juhannuksena kisataan taas Tuorlassa. Nähdään !!!

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Stadi Games 2009

Taas oli sään puolesta mukaavaa kisata Laakson ratsastuskentällä. Radat olivat kaikin puolin kivoja ja riittävän haasteellisia. Meillä oli suuret haasteet ladattu viikonloppuun ja alku näyttikin tosi lupaavalta. Lauantaina Penny teki hyvää jälkeä ensimmäisellä hyppyradalla ollen kolmas 55 osallistujasta. Pulun suoritus kömmähti tyhmään keppi virheeseen.
Päivän toinen startti lähti pennyltä sitten lapasesta ja tuloksena hylky. Pulun suoritus oli pitkästä aikaa mallikelpoista ja omasta tyhmästä virheestä tehtiin A:n alastulolle kontaktivirhe.
Nestori pääsi hoitoon mummollaan joten meille kahdelle tarjoutui "vapaa" ilta Helsingin yössä. Päätettiin mennä Nepalilaiseen syömään. Hyvän ruuan ja seuran siivittämänä suuntasimme kuitenkin takaisin autolle lenkittämään koirakatrastamme citykanien joukkoon.
Sunnuntaina oli myös vuorossa hyppy ja agirata. Pennyn takakierto epäonnistui ja hyppy väärään suuntaan vesitti meidän puuttuvan tuplanollan metsästyksen. Pulun kanssa rata onnistui mallikaasti ja olimme 60 kilpailijan joukosta toisia. Agiratan ensimmäinen virhe menee täysin ohjaajan piikkiin. Kerran jos ohjaa väärin mutta kun ohjaa kaksi kertaa samassa kohdassa väärin niin se on jo tyhmyyttä! Pilasin siis molempien tyttöjen radat alkumetreille. Loput radasta meni sitten treenatessa ohjauskuviota :=)
Rop-ryhmä loistaa tänäkin vuonna SM-kisoista poissaolollaan eihän sinne tornioon olisi edes jaksanut ajaa ;=)

Tähtäimessä meillä on vielä Pennylle tuplanolla ja pululle muutama aginolla ennen MM-karsintoja. Kuntohuippua siis tähdätään heinäkuun kolmanteen viikonloppuun.

Sitä ennen ollaan Riihimäellä ja Tuorlan Juhannuskisoissa. Nähdään !!

ANNEN JA RANEN terveiset (lisätty 2.6.2009 klo 14:10)
Ranella oli viikonlopuna myös 4 starttia, joista tuli 3 hyllyä ja yksi vitonen. Rane meni kyllä hienosti, koiraa ei siis ole syyttäminen tälläkään kerralla! Lähdöissä pysyttiin, vaikka se ensimmäinen este välillä meinasikin taas siirtyä Ranea lähemmäs (?), tällä kertaa palautin koiran joka kerta takaisin lähtö kuoppaan. Eli lähdöissä pysyttiin, jokainen kontakti otettiin, yhtään keppivirhettä ei tullut; mikä siis meni vikaan?? No, ohjaaja tietysti! Mistä saisin kunnon draivin ja menon... Ihan liikaa jätän radoilla Ranen vastuulle ajatuksella, että "kyllä se osaa", ja niinhän se osaakin, mutta pitäisi sitä silti antaa koiralle kaikkensa kun koirakin tekee työtä ihan sata lasissa. Tämän kun muistaisin joka hemmetin kerta kun radalla hyöritään, oltais me lyömätön kaksikko. Miksi en sitten saa itseäni psyykattua kunnon draiviin???

torstai 28. toukokuuta 2009

Treenattukin ollaan

Viime tiistai meni Pennylle & Pululle. Tein nopeakulkuisen radan jossa kuitenkin joutuu takaaleikkaamaan tai valssamaan. kontaktit olivat niin aseteltu, että puomi on radalta poispäin ja tämä tuottaa tietenkin ongelmia, koska joudun painostamaan koiraa kokonaan alaskontaktille. Sen jälkeen saa laittaa tossua toisen eteen että ehtii ohjaaman seuraalle hypylle. Pennyn kanssa pystyin menemään putken ja A:n välistä mutta pulun kanssa meni puomin ja putken välistä ja sylkkärille hypylle.

maanantai 25. toukokuuta 2009

HSKH & TAMSK


Kuvaaja Minna Haapanen

Torstaina oltiin HSKH kisoissa Ojangossa. Penny aloitti rivakasti hyppärin ja voitti sen. Pulu oli hyvin hanskassa mutta pamautti minun aloitteesta väärään päähän putkea.
Toinen rata oli oli sitten aivan hirveään. Pulu ei pysynyt lähdössä eikä kuunnellut yhtään. Penny sentään pysyi lähdössä mutta kamala kontaktiloikka puomilta päätti meidän radan siihen paikkaan.

Lauantai puoliltapäivin lähdettiin Tampereelle Tamskin kisoihin. keli oli vaihteleva mutta kun päästiin perille aurinko jo paistoi lämpimästi.
tiedossa oli Viikonloppuna neljä rataa a´la Mujunen. Radat olivat omalla tavalla hyvin haasteeliisia esim. neljä putkea perätysten ja sen jälkeen takaa kierto hypylle ja siitä sitten takaa kierroilla viisi hyppyä.

Eka rata meni meiltä kaikilta pipariksi kun lähdöstä varastaminen oli kaikkien koirien mielessä. Pulu jopa yritti kolme kertaa!!!

Toinen rata meni kaikilta hyvin ja varastamisesta ei ollut tietoa. Mutta puhdasta rataa kukaan ropryhmästä ei tehnyt. Päivä oli jo kääntynyt illaksi ja Anne & Nestori oli suunnannut keulan kohti Helsinkiä kun minä vielä Tampereella etsiskelin kauppaa. Kun viimein löysin paikallisin siwan niin en enään jaksanut ajatella ruuanlaittoa ja suuntasin caravaanin Härmälän leirintä aluelle. Onneksi "pitzeria" oli avoinna ja sain itselleni helposti lämmintä ruokaa. Ilta oli jo pitkällä kun kaikki tarvittavat iltatoimet olin tehnyt niin ajattelin, että nyt sitten katsotaan vielä Das boot tv:stä ja otetaan muutama olut siihen ja rentoudutaan. Totta tosiaan rentouduin ja oluet jäivät jääkaappiin ja enkä jaksanut katsoa Das Boottiakaan loppuun.

Sunnuntai aamu meni koirien ulkoiluttamiseen ja uittamiseen. Kun neljää "kahjoa" uittaa niin turvallisuus syistä olen siirtynyt vain kaksi koiraa kerralla uimassa käytäntöön. Toiset saavat odottaa kauempana omaa vuoroaan. Rentouttava uintireissu on todella kaukana :=)

Penny ja Pulu aloittivat päivänsä agilityradalla ja Pulu todella hyvin tekemällä nollan ja sijoittui neljänneksi. Penny teki myös hyvin rataa mutta minä tein tyhmän virheen ja tyrkkäsin kepeillä vääräälle puolelle.

Seuraava rata oli hyppäri ja molemmilla oli kuulo päällä ja kauniisti odottivat lähdöissä. tehtiin nollat ja näin Pululle myös puuttuva tuplanolla on nyt plakkarissa.
Ilta oli jo taas tullut ja oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä kotia kohti. Kiitos kaikille paikalla olleille mukavasta seurasta ja Villelle&Klenille sekä Jarille&Robille onnea voitoista. Nähdään StadiGameseissa !!!

tiistai 19. toukokuuta 2009

Takkujen kisat

Viikonloppu sujui agilityn merkeissä Tampereella mahtavassa auringon paisteessa.
Kisattiin molempina päivinä kaksi rataa kolmella koiralla.
Tälläkertaa ei nollia tullut mutta muutama työvoitto sentään. Rane meni mukavasti niin kuin sillä on nykyään tapana. Virhemarginaalit ovat pieniä mutta kiusallisia kun nollat on ne jotka ratkaisee lopussa.
Pennyn starttiongelmaan ollaan saatu pientä korjausta kun molempina päivinä pysyi lähdössä. Kontaktit ovat edelleen mitä ovat ja niitä tullaan treeneissä tahkomaan.
Pulu oli jotenkin ylienerginen ja varasti kaksi lähtöä. Ei kuunnellut minua vaan suoritti rataa ekassa startissa oma-aloitteisesti niin, että kannoin sylissä pois radalta. Kuuluttajakin kommentoi pulun toilailua tähän tyyliin..."taisi Pululla lähteä mopo lapasesta".
Summasummarum: Kisat olivat ihan hyvät meiltä vaikka niitä nollia ei tullutkaan vaan taas opittiin lisää ja nyt tiedetään miten ehkä jatkosta selvitään :)
Seuraaksi tämä ryhmä kisaa torstaina Ojangossa ja viikonloppuna taas tampereella. Nähdään jossain......

maanantai 11. toukokuuta 2009

KAT-kisat Järvenpäässä

Lauantaipäivä meni kisatessa Järvenpäässä vuorossa oli ainoastaan kolmoset. keli oli mukavan haasteellinen. Vettä satoi ja tuuli puhalsi sen vaakatasoon. Harvemmin tulee kisattua/treenattua tuollaisessa kelissä. Shampoota olisi voinut tukkaan tahkoa niin huuhtelu olisi tullut taivaalta.
Anne ja Rane aloitti urakan agiradalla. Rane teki kaikki kolme rataa hyvin vaikka sade kyllä haittasi Ranen hyppyjä, osa rimoista tipui siksi.
Penny oli kaksi rataa loistava! Ekalla hyppiksellä pysyi hyvin lähdössä ja kuunteli. Sekä meillä oli myös tuuria. Takaa kierron jälkeen Pennyn vauhti pysähtyi lähes kokonaan ja hyppy esteen yli näytti korkeushyppääjän suoritukselta. Nolla siitä joka tapauksessa tuli vaikka hidas sellainen. Toisessa startissa pysyi taas lähdössä ja kuunteli teki kaikki kontaktit ja kun kaikki näyttää hyvältä niin sitten tyttö tempasi itsensä A-esteen jälkeen vääräänpäähän putkea. vaikka sillä sekunnilla harmitti niin tunne häipyi yhtä nopeasti kuin tulikin. loppurata mentiin hyvin ja vauhdikkaasti.
Kolmas rata oli sitten taas normi Pennyä ettei totuus unohtuisi minulta. Varasti lähdöstä sekä loikki puomin kontaktin ja sitten mentiinkin kainalossa takaisin autoon.
Pulu oli kuin nuori varsa kevätlaitumella. Hyppi,pomppi, räksytti kuin mikäkin kakara. Pulun hyppyrata oli ihan hyvää ja vauhdikasta mutta kepit oli tälläkertaa ihan kadoksissa niitä ei nähty ollenkaan. Toisen radan puomi oli kummallinen Pulu hyppäsi pois puomim keskeltä. en keksi muuta syytä että liukastui tai astui harhaan. Loppurata meni harjoitellessa. Kolmas rata oli hyvää ja ne "pirun" kepit vaan oli liikaa. treeneiksi meni mutta hyviin sellaisiin.
Seuraavaksi mennään Takkujen kisoihin Tampereelle. Nähdään !!!

maanantai 4. toukokuuta 2009

Wapun jälkeinen elämä

Wappu meni vauhdikkaasti Espoossa,Turussa ja Kaarinassa.
Torstaina ystävien luona aattoa juhlistamassa ja perjantaina TSAU:n kisoissa. Neljä starttia ja Pennylle pitkästä aikaa aginolla ja yksi kymppi. Molemmissa starteissa pysyi lähdössä vaikka yritti toisessa vähän varastaa, sain korjattua ja palautettua. Pulu teki normi Pennyt ja varasti törkeästi ekan startin. Toisessa startissa keinumörkö iski ja tahkottiin oikein urakkalla keinua että ei jää pysyväksi möröksi. Perjantai jatkui mukavasti Mikon ja Jennin luona saunoen ja syöden sekä Suomen jääkiekkopeliä seuraten.
Anne ja Nestori oli Ulliksella ja mummin ja varin luona joten olin koirien kanssa kaksistaan. Lauantai meni myös agilityn merkeissä fas09ter koulutuksessa. Mukavasti oli osallistujia ja kuulijaista porukkaakin vielä. Sain vedettyä kurssin mukavassa säässä vaikka kyyt vähän häiritsivät välillä. Sunnuntai menikin sitten kotia siivotessa ja perheen kanssa touhutessa.
Tässä kuvaa meidän pennystä joka taitaa tarvita ihan oikean makuupussin...