maanantai 19. huhtikuuta 2010

In Memoriam

Syvästi kaivaten Isää



Ajasta ikuisuuteen 12.4.2010

Hyvää matkaa ikuisuuteen ja nähdään joskus...

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

RimA day

Aamuvarhain pakattiin koirat ja Iivari asunto-autoon ja nokka kohti Riihimäkeä. Nestorille oli luvassa koko päivä Isoäidin seuraa kotona.
Risse Koponen oli piirtänyt mini3 radat. Oli takaakiertoa ja haasteellista keppikulmaa mutta kokonaisuutena hyvin mukavat kolme rataa. Olin päättänyt että Penny ei tälläkertaa varasta lähdöstä eikä varastanut. Kontaktit menivät hyvin poislukien yhden kerran puomin alastulo loikattiin.
Keppikulmat tuottivat minulle harmaita hiuksia mutta radat eivät niihin hylkäytyneet vaan selviin vääriin ratoihin :) Yhteen takakiertoon ei lähtenyt vaan hyppäsi esteen väärään suuntaan. toinen rata hylkääntyi takaaleikkaukseen. ensimmäinen onnistui mutta toinen takaaleikkaus jotenkin myöhässä ja Penny juoksi esteen ohi.
Kolmas rata mentiin väärään päähän putkea.
Kokonaisuutena ihan mukavaa agilityä vaikka tuloksia ei meille saatu.

Kisoihin oli saapunut mukava joukko tuttuja Turusta ja juttuja riitti puolin jos toisin.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Penny, Mini III Sunnuntai

Kello herätti meidät unesta kello 05:00! Riipoi vettä ja oli muutenkin koleaa. Koirat ja tavarat autoon ja keula kohti Purinaa. Ensimmäinen rata oli tutustumis kunnossa kello 07:00 ja meidän vuoro oli viimeisessä kymmenikössä. Penny teki kontaktit mutta tälläkertaa tuli kaksi kieltoa. Tulos 10 ja sijoutus 14.
Toinen rata oli hyppyrata. Penny ei lähtenyt yhteenkään vientiin kunnolla ja suoritus oli kuin mämmissä juoksemista. Radalta hylky.
Kolmas ja viimeinen rata oli taas agilityä ja lähtö oli hyvä kunnes vastaan tuli muuri. Pennyn mielestä sellaista ei ollut vaan yritti kaikin tavoin ja taidoin ohittaa kyseisen esteen. radalta hylly.
Näin jälkeen päin näytti siltä että Penny ja minä toimitaan paremmin iltakisoissa kuin aamukisoissa, mutta arvata saattaa seuraavalla kerralla asiat ovat taas toisin :=)
Seuraavat kisat on meillä Riman kisat 17.04 ja tämän vuoden ensiesiintymisen tekee ANNE & RANE !!!

Osmo, Medi II lauantaina

Osmo pääsi pitkästä aikaa kisaamaan ja hauskaa oli. Aloitimme agilityradalla ja kun ei malttanut lähdössä niin lentokeinu oli tiedossa esteellä kolme. Muuten rata meni hyvin ja A-esteellä ja puomilla malttoi ottaa kontaktit. Käännökset sekä hypyt onnistuivat hyvin. Seuraava rata oli hyppyrata. Loistavat käännökset ja putkiin lähetykset onnistuivat sekä todella intensiivinen keppisuoritus, vaikkakin kepeille tultiin todella lujaa. Kuitenkin jotain pitää aina välillä tapahtua ja toiseksi viimeinen rima tuli alas. Päivä saldo oli kaksi viitostulosta ja sijoitukset kolme ja neljä. Saatiin tämän vuoden ensimmäiset TR-pisteet :)

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Pitkäperjantain kisat

Jotka olivat nimensä mukaiset. Viimeinen startti oli ohi 23:30 ja siihen päälle palkintojenjako ja lenkitykset niin kotona oltiin puoli yksi.
Pennyn eka startti oli läpijuoksu 15 virhettä. Kaksi kontaktivirhettä + kielto.
Toka rata oli tosi hyvä mentiin lujaa ja keinulla ja A:lla otti hienosti kontaktit, mutta sitten Pennyllä "hirtti" kaasu kiinni. Putkelta suoraan puomille ja siitä kahden hypyn kautta suoraan maaliin ja minä olin vasta puomin toisessa päässä :) Vitonen siitä mutta irtaantumisesta minulta kymppi ja papukaijan merkki.
Kolmanteen starttiin lähdettiin hyvällä asenteella ja radan ainut virhe maksoi meille todennäköisesti voiton. en vaan tajunnut että Penny lähteen hakemaan väärää estettä ja siitä tuli varmaankin runsas sekuntti hyvitystä muille. Kaarrokset olivat tätä yhtä luukuun ottamatta todella loistavat ja intensiivisesti suoritettiin rata loppuun puhtaasti ja sijoituttiin neljänneksi.
Tänään jatkuu Medi II ja Osmo :)

torstai 1. huhtikuuta 2010

Aprillipäivän treenit x 3


Aika haasteellisen, mutta samalla todella jouhevan ja nopea radan kasasin hallille. Pennyn kanssa onnistui kierrot ja pysäytykset hyvin ja onnistuttiin kontakteilla tänään paremmin. 5 putken jälkeen sai olla tarkkana ettei koira ota kontaktilta vauhtia. Ranen kanssa sain tepuloida hypyt 6-7 kun putken pää veti aika rajusti. Rane toimi tänään hyvin ja kierrot sekä käännökset onnistuivat kohtalaisesti. Osmon kanssa taas puomin alla oleva putki häiritsi sitä kovasti ja ei malttanut jäädä kontaktille sitten millään. Keinu ja A:n kontaktit menivätkin sitten paremmin. Osmosta huomaa että se alkaa pikku hiljaa tajuamaan että niitä esteitä voi ihan itsekkin suorittaa. Takaa kiertoihin lähti todella hyvin ja muutenkin sain tehdä Osmon kanssa lähes samat mutkat kuin noiden kolmosluokkalaistenkin kanssa.