perjantai 27. helmikuuta 2009

Barcelona

Häiden jälkeen lähdimme me ihmiset Barcelonaan !! Siellä oli kevät jo täydessä käynnissä ja aurinko hemmotteli meitä jokaisena päivänä. Lämpö ei helle lukemissa pyörinyt mutta +16 astetta varjossa on jo todella paljon meille pohjolan asukeille :)
Kävimme katsomassa lähes kaikki Antoni Gaudin suunnittelemat rakennukset ja Sagrada Familia oli jotain aivan mystistä,käsittämätöntä rakentamista.






Ruoka oli hyvää vaikkakin tapakset eivät minua mitenkään yllättänyt. Taidanko vaan olla liian kriittinen? Kyynel meinasi tulla raavaan miehen silmäkulmaan kun kaikkia herkkuja ei voinut kuitenkaan tuoda kotiin. Kävi mielessä jos jättäisin kaikki muut tavarat Espanjaan ja pakkaisin Serranokinkkua vain mukaan :)




Koirat olivat "joutuneet" hoitoon Tarjalle, voitte käydä lukemassa kuinka mukavaa niillä oli. Nyt nuo karvaiset otukset makaavat omissa oloissaan aivan väsyneinä. Tarjalle tosi iso kiitos vielä kun pidit hyvänä meidän koiria. Voidaan tuoda uudestaan :=)

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Married 21.02

tiistai 17. helmikuuta 2009

Aamuiset


Koko porukka nautiskeli suorituksista tänään, varsinkin Pulun kontaktit olivat tänään niin loistavia ettei lauantaisesta loikkarista ollut tietoakaan.
Keppien jälkeen olevalla hypylle harjoiteltiin saksalaista käännöstä ja hyvinhän se meni kunhan malttoi odottaa.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Nollavoitto & hyllyjä

Lauantai alkoi kolmosluokan medeillä. Anne otti Ranen kanssa pari hyvää hylkyä. Rane menee tällä hetkellä niinkuin sitä ohjataan.
Mineissä aloitti Pulu joka tykitti sellaisen ajan seinälle että oksat pois ja pala latvaa :=) Itseltäni meni jalat maitohapoille ja puolituntia pulssin tasoittamiseen.
Toisella radalla pulu sitten loikkasi puomin alastulon ja palautin takaisin ja sitten poistuttiin taka vasempaan.
Penny oli ilmoitettu kahdelle agiradalle ja molemmista hylky. Tällähetkellä lähtö on niin tressaavaa pennylle ettei pysty odottamaan lähtökäskyä. Tätä treeniä jatketaan niin kauan että pysyy lähdössä, piste.
Sunnuntaina vuorossa oli yhteisohjauskoira Osmo the marakatti. Anne aloitti hyllyllä meikäläinen kuittasi seuraavalla radalla 15 virhettä ja Anne pisti vielä viimeisellä radalla paremmaksi virheitä 10.

tiistai 10. helmikuuta 2009

tiistai 3. helmikuuta 2009

Aamuiset treenit



Tämän näköinen rata saatiin aikaiseksi. Tälläkertaa harjoituksen pääpaino oli kontaktit. Radalle oli sijoitettu ihan kaikki kontaktiesteet.
A-esteen jälkeinen putki oli väriltään musta ja se tuotti aavistuksen hapuilua koirissa. Itse sain olla tarkkana pöydälle tulossa, etten jarruttanut liian aikaisin kun piruvie pysähtyvät välillä kuin seinään :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Muskettisoturit

Athos(Rane), Portos (Penny), D´Artagnan (Osmo) ja Aramis (pulu)

Hyviä hyllytyksiä ja muutama tulos

Eilinen kisapäivä meni mukavasti aurinkoisessa ja kirpeässä pakkassäässä. Anne ja Rane aloittivat urakkansa Anne flunssasta ja Ranen pienestä lihas jäykkyydestä huolimatta. Rane oli tällä kertaa kaikilla kolmella radalla kuulolla, ei varastanut lähdöistä, vaikka hivuttautuikin aina hieman lähemmäksi ensimmäistä estettä, ja teki kaikilla radoilla loistavat kontaktit. Ensimmäiseltä radalta tuli hylly, hyvä hylly kuitenkin. Rane hyppäsi yllättäen putken vieressä olleen renkaan, vaikka olisi pitänyt mennä putkeen?? Anne ei ohjannut Ranea kunnolla putkeen, koska oletti, että koiru ampuu sinne joka tapauksessa :) Rane sai iloiset kehut, kun meni niin hienosti ohjauksen mukana, vaikka putki olikin tarjolla. Toinen ja kolmas rata meni samaan malliin, Rane oli täysin kuulolla ja meni loistavasti, molemmilta radoilta tuli kuitenkin yksi rima alas ja yksi kielto, jotka kaikki olivat kuitenkin TÄYSIN Annen syytä, ei ollut tyttö ihan parhaassa terässä eikä jalatkaan menneet ihan täysillä kovan flunssan takia. Mutta pitkästä aikaa Anne poistui kisoista hyvillä mielin.
Pulun ensimmäinen rata alkoi hyvin ja ohjausvirheellä hypytin Pulun muurin väärin. Loppu rata menikin sitten hyvin.
Toisella radalla saatiin viitonen niinkin erikoisesta virheestä kuin keinun ylösmenokontaktilta :=)
Kolmas rata oli pululle ehkä liikaa tälläkertaa ja tyttö ei jaksanut millään keskittyä tekemiseen ja lähdöstäkin varasti hiipimällä takanani. Palautin lähtöön ja rataa mentiinkin sitten hyvissä mielin ja harjoitellen.
Pennyn suorituksiin olin tyytyväinen sen jälkeen kun kiukkuni/suuttumukseni oli laantunut. Penny varasti kaikki kolme lähtöä. Ensimmäisellä radalla kahden kerran jälkeen palautin Pennyn autoon. Toisella kerralla riitti kerta palautus lähtöön ja kolmannella kerralla sama juttu. Se miksi olen tyytyväinen loppujen lopuksi niin kaikki kontaktit otettiin puomilta ,keinulta ja A:lta ja vielä niinkuin ollaan harjoiteltu eli tassut maahan ja käskystä vapautus. Vaikka tuloksia kirjoihin ja kansiin tullutkaan niin niitä tuli kuitenkin meille. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että yhdestä ongelmasta ollaan päästy ja työ on vihdoin tuottanut tulosta.