Meidän Osmo, tuo hassu otus, on keksinyt tänä kesänä uuden puuhan. Kun olemme lenkeillä Osmo kulkee puskasta puskaan etsien metsämansikoita ja kun se niitä löytää se syö ja nauttii niistä. Toinen hassutus mitä Osmo puuhailee kotipihallamme on apilankukkien syönti. Aidatulla pihallamme kasvaa paljon apilaa, joten syötävää riittää. Edelliskesien nokkostensyönti on jatkunut myös tänä kesänä, vaikka ne lehdet vähän kieltä poltteleekin. Mietityttää tässä, että annammekohan Osmolle liian vähän ruokaa vai onko sillä joku puutos (mikä?) kun se hotkii noin paljon kasviksia luonnosta? Ranelle ja Pennylle moiset vihannekset eivät maistu!
On ollut ihanaa kun meillä on iso piha, joka on nyt kokonaan aidattu ja verkotettu alta, lapset ja koirat voi kirmata kaiket päivät pihalla ilman että tarvistee pelätä, että joku lähtee huitelemaan. Niin hyvin aita ja verkotus on onnistunut, että edes naapurin pihaan tulleen kissan perään ei yrityksistä huolimatta päästy.
Tarkoitukseni oli laittaa kesäkuvia laumasta, mutta kuvat onkin toisessa paikassa, laittelen ensi kerralla. :) Ihanaa kesää kaikille!!
perjantai 8. heinäkuuta 2011
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Tämän vuoden Agilityn SM-kilpailut pidettiin18.-19.6.2011
SM-kisat pidettiin tänä vuonna Nastolassa.
ROP-Ryhmä osallistui tänä vuonna vain Joukkuekisaan.
Tuloksia
ROP-Ryhmä osallistui tänä vuonna vain Joukkuekisaan.
Tuloksia
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
World Agility Open 2011
Takaisin koti Suomessa. Matka oli kaikin puolin onnistunut.
Agi.fi lehdestä voi lukea mitä kaikkea tapahtui sekä seuraavista linkeistä löytyy tuloksia ja muuta informaatiota.
Tuloksia
Ratapiirroksia
Voittajat
Pennyn Finaalirata
Agi.fi lehdestä voi lukea mitä kaikkea tapahtui sekä seuraavista linkeistä löytyy tuloksia ja muuta informaatiota.
Tuloksia
Ratapiirroksia
Voittajat
Pennyn Finaalirata
tiistai 10. toukokuuta 2011
Huomenna olisi sitten lähtö kohti Englantia
torstai 5. toukokuuta 2011
Kohti World Agility Openia
Tasan viikon päästä olemme jo käyneet läpi treenit sekä avajaiset.
Paikan päälle on luvattu mukavaa keliä ja toivottavasti myös pysyy mukavana.
Kisajärjestäjät ovat ottaneet hyvin huomioon jos keli äityy samanlaiseksi kuin viime vuonna EO:ssa että sataa vettä kaatamalla. Voidaan kisat vetää läpi kokonaan sisähallissa. Nyt järjestys on niin että ulkona on kaksi rataa ja sisällä vain yksi.
WAO:n sivuilta löytyy linkki josta käy ilmi mitkä kisat käydään milläkin radalla.
AgilityVision kuvaa ja live streemaa sisällä käytävät kilpailut.
Agi.fi sivuilta ja blogista voitte seurata mitä kisapaikalle kuuluu.

torstai 14. huhtikuuta 2011
Uusi yritys ja yhteistyökumppanit
Paljon on vettä virrannut ja asioita tapahtunut viimeisten kuukausien aikana.
Lähdetään purkamaan mukavilla asioilla.
ROP-ryhmä on edelleen ROP-ryhmä mutta sen rinnalle on perustettu yritys nimeltä
Koutu Dog Sports Company
yrityksen päätoimiala on koiraurheilutoiminta.
Samalla kun yhtiö perustettiin mukaan tuli yhteistyökumppaneita jotka ovat:
Medilaser Espoo Oy , Oxit Oy ja Nutrolin
Kerromme mielellämme yhteistyökumppaneista. Vetäkää hihasta kun näette meidät kisoissa tai treeneissä niin jutellaan lisää.
Penny on valittu WAO:hon ja kilpailu käydään Englannissa tämän vuoden toukokuussa. Kisaraporttia on tulossa agi.fi lehteen sekä heidän blogiin.
Tämän kisamatkan mahdollisti yhteistyökumppanit ! Kiitos vielä heille.
Tälläkertaa ei ole ikäviä uutisia :)
ROP-ryhmän nollat ei ole vielä kasassa. Siis tiedossa paljon kisoja ja tressiä :)

torstai 24. maaliskuuta 2011
Tupla-Täplän Chanel Five (Penny) tänään 10 V !!!
Edelleen yhtä kahjopää, omapäinen, pentumainen parsontyttö Penny tänään
täydet 10 vuotta mittariin eikä näytä tuntuvan missään :=)
Isot onnittelut ja tänään juhlitaan !!
http://www.youtube.com/watch?v=4407g6mQVQM
täydet 10 vuotta mittariin eikä näytä tuntuvan missään :=)
Isot onnittelut ja tänään juhlitaan !!
http://www.youtube.com/watch?v=4407g6mQVQM
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)