maanantai 24. elokuuta 2009
tiistai 18. elokuuta 2009
Tiistai treenit
Treenit sujuivat loistavasti tänään. Tehtiin rataa Ranen, Pennyn ja Pulun kanssa. Osmo sai treenata tänään eteen lähtemistä putkesta tiukka käännös ja edessä kolme hyppyä ja suora putki jonka takaa löytyi pallo. Hienosti Osmo lähti eteen vaikka Anne jäi ensimmäisen putken taakse ohjaamaan, hyvä juttu !
Uudet kengät toimi todella hyvin ja niiden pito oli jotain ihan käsittämätöntä. Pieni uuden kengän oire eli oikean jalan ulkosyrjän luuhun pieni hankauma siinä kaikki, todella onnistunut ostos.
tässä ratapiirros:

perjantai 14. elokuuta 2009
Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua....
Pitkän ja kuuman kesäloman jälkeen on helppo valmistautua syksyn tuloon. Maanantaina alkaa minulla työt ja arki.
Kaikkea hauskaa on kesälomilla ehditty tekemään. Esimerkiksi Hollannin reissu oli mukava vaikka vettä taisi sataa joka toinen päivä. EO-2009 oli kokemus jonka muistaa varmasti pitkään. Meidän ryhmä ei siellä tuloksissa loistanut joten seuraavaan kertaan jäi jotain petrattavaa. Kisojen jälkeen ehdittiin siis kiertää vähän Hollantia ja ihan kaunis js mukava maa näin karavaanarien silmillä. Nestori jaksoi hyvin istua ajonaikana omalla tuolillaan kiitos Hollannin maaseudun ja lukuisat traktorit! Nestorin "nähtävyydet" jatkuivat myös Saksassa, paljon tietöitä ja paljon kaivinkoneita ja kuormureita :) Mitkään tietyömaat tai hidastavat maajussit traktoreineen eivät meitä siis kiusanneet.
Kotona ollaan oltu rauhassa ja vähän treenailtu agilityä. Anne aloitti työt jo tälläviikolla ja minä olen pitänyt Nestorille seuraa. Agilityyn olen löytänyt uuden salaisen aseen! Uudet agikengät! Nyt mennään vieläkin lujempaa, eikä tarvi Jarin enään kommentoida mun juoksutyyliä :) Seuraavat kisat johon ollaan ilmoitettu koirat on oman seuran kisat Lohjalla 23.8.09, nähdään siellä !!!

maanantai 27. heinäkuuta 2009
EO-2009 tuloksia
Agilityliiton sivuilta löytyy linkki blogiin josta voi lukea kuulumiset sekä miten suomen edustusjoukkue siellä oikein pärjäsi. Siellä on myös ratapiirrokset joista voin minien ratoja suositella. EO:n omilla sivuilla löytyy tulossivut josta voi käydä katselemassa tarkempia tuloksia. Me ollaan vielä lomilla enkä jaksa kirjoittaa kuulumisia kännykällä tänne blogiin :) joka tapauksessa kisat olivat hienosti järjestetty ja kaikki sujui hienosti.
torstai 23. heinäkuuta 2009
european open 2009
täällä ollaan ja nyt alkaa virittäytyminen kisa tunnelmaan:) kisapaikan leirialue alkaa pikkuhiljaa täyttyä eri kansallisuuksien kisaajista.... Jos jää "aikaa" niin laitan raporttia tänne!
24.7.09
Treenit tältä päivältä pulkassa. Rop-ryhmä tapansa mukaan kova äänisin. Rane otti kontaktit niin kuin kisoissa ja penny meni minua pakoon A alle. Osmolla oli valtava halu radalle sillä seurauksella,että kaulapanta meni poikki! Odotamme innolla huomista:=)

maanantai 6. heinäkuuta 2009
Räkätinpelätti
Meidän pihalla on aika usein melkoinen määrä räkättejä, syövät tuolla nurmikolla ötököitä. No, nyt viimeisten viikkojen aikana meille on sitten tullut ihan uusi ja todella tehokas räkätinpelätti, "Lentävä Hollantilainen" eli RANE. :) Koirat kun on pihalla vapaana, Rane juoksee räkättejä kiinni ja nappaa ne kitaansa vaikka lintu lentää!!?? Sitten se vähän sitä ravistaa niin, että ei linnulla enää henkipihise, tipputtaa linnun maahan ja lähtee jahtaamaan seuraavaa. Miettikää tätä menoa täällä , yksi teurastaa pihalle eksyneet siilit, toinen linnut, mitähän Penny keksii?? On täällä naapureilla ihmettelemistä kun koko ajan kannetaan jotain eläimenraatoa roskikseen, mutta minkäs teet kun on vietit koirilla kohdallaa ja kaikki elukat vaan tunkee meidän aidatulle pihalle. Tai sitten nuo meidän koirut ovat vaan vähän normaalia kahelimpia...
torstai 2. heinäkuuta 2009
"Pelastakaa siilit"
Mua on pyydetty Facebookissa liittymään ryhmään "Pelastakaa siilit". Mutta miten mä voin liittyä sellaiseen ryhmään, kun perheeseeni kuuluu Osmo, joka ei todellakaan ole säästänyt vielä yhtään eteensä osunutta siiliä. Kamppailen täällä oman tunnon tuskissa perheen jäsenen vuoksi. Hyi Osmoa, on se ihan kaheli peto, täysin säälimätön!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)