"Emmä nyt tiiä" Eipä sitä taida kannattaa etukäteen mitään johtopäätöksiä tehdä kun on ollut treenitaukoa ja peruslenkitystä mitä nyt vähän lumihankitarpomista.
Siis ensi viikonloppuna ROP-ryhmä kokoontuun Masalan "hornan"kattilassa.
Lauantaina kehään astelee Penny sekä Pulu ! Jos näiden kahden jälkeen vielä jäit kylmäksi niin ota Sunnuntaina pelttarit mukaan ja tule katsomaan mitä tekee Osmo !
maanantai 15. helmikuuta 2010
torstai 4. helmikuuta 2010
Valjakkoajelua ála Parson
maanantai 1. helmikuuta 2010
maanantai 4. tammikuuta 2010
JAUn kisat 03.01.10
Vuoden 2010 ensimmäiset kisat ovat nyt takana. Yövyin ROP-ryhmän kanssa kirpeässä pakkassäässä Hyvinkään koiraurheilukeskuksen pihalla lauantain ja sunnuntain välisen yön. Pakkanen laski aamutunneilla -27 celsiukseen ja meidän "pakastearkun" käyttömukavuus alkoi olla rajoilla.
Rataantutustuminen alkoi ajallaan kello 07:20 ja olinhan jo siihen mennessä lenkittänyt koirat ja tehnyt itselleni aamupalan sekä keittänyt kahvit.
Ensimmäinen rata alkoi takaa leikkauksilla ja menivät meiltä todella hyvin, kepeille lähdettiin pyörien mutta kuitenkin oikeasta välistä. Sitten tein tyhmän virheen ja annoin Pennylle virheellisen kroppaohjauksen ja vaikka piti mennä putkeen niin menimme puomille.
Toinen rata meni yleisön hauskuuttamiseksi, ihan kuin penny olisi lukenut minua peilin kautta ? Kun ohjasin oikealle penny lähti vasemmalle , kun näytin kepit, Penny lähti toiseen suuntaan putkeen ja sitä rataa...
Kolmas rata lähti hyvin ja Pennyllä näytty olevan hyvä vauhti. Neljäs este oli putki puomin alla ja jostain syystä Penny lähti kovalla vauhdilla kiertämään ulkokautta koko putkea vaikka minun liike oli juuri päinvastainen. Se rata meni sitten siihen.
Kun kaikki radat tälläkertaa menivät hylätyiksi niin todellakin suorituksista näen paljon hyvää. Kaikki kontaktit sekä lähdössä pysyminen, takaaleikkaukset, sylikäännökset vakuuttivat minut taas, että meidän kahden koulutus menee oikeaan suuntaan ja jatkamme hyvin mielin kevättä kohden.

tiistai 29. joulukuuta 2009
Kohti Uutta Vuotta
Täällä ollaan oltu rauhassa ja lenkkeilty enemmän ja vähemmän. Penny tosin on päässyt treenailemaan sisämatolla. Vuoden 2010 kisat aloittaa Penny JAUn-kisoissa Hyvinkäällä 03.01.2010 kello 07:20 ! Enpä ole ennen ollut rataantutustumisessa tuohon aikaan :)
Uusi Vuosi alkaa siis kisojen merkeissä. ROP-ryhmä vaihtaa vuoden vaihteessa myös edustamaansa seuraa ja vuoden 2010 edustamamme seura on KirkkonummenKennelKerho(KKK)ry. Näihin sanoihin ja tunnelmiin, Pasila olkaa hyvä!

torstai 10. joulukuuta 2009
Linssiluksaatio DNA testituloksia
Eilen tuli RANEN TULOS, joka oli seuraavanlainan:
Eli Rane ei ole sairas eikä kantaja!! Hyvä näin! :)
PENNYN TULOS:
Pennyn tulokset tulivat postitse tänään Helsingin Yliopiston Professori Hannes Lohen johtamalta geenitutkimus ryhmältä.
Tupla-Täplän Chanel Five (penny) on TERVE ( ei kanna mutaatiota lainkaan)!!!!
The result for your DNA test is:
Tupla-Täplän Chanel Five - This dog is CLEAR of PRIMARY LENS LUXATION
This dog has two copies of the normal gene and will not develop PRIMARY LENS LUXATION as a result of the mutation we are testing for...
Pennykin on terve (kahden eri tutkimuksen perusteella)eikä kantaja!!! Loistavaa!!! :)
OSMON TULOS:
Myös Osmo on terve eikä kantaja!!
Nyt voidaan huokasta helpotuksesta omien koiriemme osalta ja myös vähän Ranen suuren jälkeläismäärän osalta! Huh helpotusta! :)
The result for your DNA test is:
Yes Sir v.d. Elshof Farm - This dog is CLEAR of PRIMARY LENS LUXATION
This dog has two copies of the normal gene and will not develop PRIMARY LENS LUXATION as a result of the mutation we are testing for...Eli Rane ei ole sairas eikä kantaja!! Hyvä näin! :)
PENNYN TULOS:
Pennyn tulokset tulivat postitse tänään Helsingin Yliopiston Professori Hannes Lohen johtamalta geenitutkimus ryhmältä.
Tupla-Täplän Chanel Five (penny) on TERVE ( ei kanna mutaatiota lainkaan)!!!!
The result for your DNA test is:
Tupla-Täplän Chanel Five - This dog is CLEAR of PRIMARY LENS LUXATION
This dog has two copies of the normal gene and will not develop PRIMARY LENS LUXATION as a result of the mutation we are testing for...
Pennykin on terve (kahden eri tutkimuksen perusteella)eikä kantaja!!! Loistavaa!!! :)
OSMON TULOS:
The result for your DNA test is:
Tupla-Täplän Tornado - This dog is CLEAR of PRIMARY LENS LUXATION
This dog has two copies of the normal gene and will not develop PRIMARY LENS LUXATION as a result of the mutation we are testing for...Myös Osmo on terve eikä kantaja!!
Nyt voidaan huokasta helpotuksesta omien koiriemme osalta ja myös vähän Ranen suuren jälkeläismäärän osalta! Huh helpotusta! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)